Tämä ohje on glorian ruoka ja viini lehdestä 2/2009 muokattu omaan makuun sopivaksi. Ensinnäkin tein vain puolikkaan ohjeen (20cm irtopohjavuokaa) ja vaihdoin mantelimassatäytteen vaniljakreemiksi.

 

Eli pohjaan käytin 4 levyä lehtitaikinaa. Yhden levyn jätin reunoja varten ja 3 levyä laitoin pohjaksi; kaksi vierekkäin hieman limittäin ja yksi poikittain näiden yläpuolelle.

Kaulin levyjä sen verran, että saumat tulivat yhtenäisemmiksi. Tästä isosta levystä leikkasin irtopohjavuoan kokoisen ympyrän, jonka laitoin vuoan pohjalle. Yhden levyn leikkasin neljään osaan pitkittäin, jotta sain aseteltua suikaleet tortun reunoiksi vuokaan.

Täytteeksi laitoin vaniljakreemiä:

1dl vaniljakreemijauhetta

2.5dl vettä

Paistoin pohjaa ja sisällä olevaa vaniljakreemiä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tortun jäähdyttyä laitoin yhden purkillisen aprikoosin puolikkaita vaniljakreemin päälle.

Alkuperäisessä ohjeessa oli päälle tehty vielä vaniljainen kiille, mutta meidän kahvihetkeen tämä päätyi tällaisenaan.

Ja hyvää oli!