Tämä ohje on napattu kinuskikissan blogista. Kopion sen nyt kuitenkin tähän, sillä muutin hieman täytteitä sen mukaan mitä kaapista löytyi.

1243517784_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taikina:
5 dl vettä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
50 g hiivaa
5 dl hiivaleipäjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
½ dl oliiviöljyä

Täyte:

1 paprika                                                                                                     2 valkosipulinkynttä                                                                                    1 ½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja                                                         2-3 tl oreganoa                                                                        mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä

00aa5

Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri. Ripottele joukkoon tuore hiiva ja sekoita kunnes hiiva on liuennut veteen. Lisää vähän kerrallaan hiivaleipäjauhoja ja sitten vehnäjauhoja. Sekoita loppupuolella joukkoon oliiviöljy. Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Pilko paprika, valkosipuli ja aurinkokuivattu tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon muut mausteet ja öljy.

Kauli taikina tasaiseksi, n. ½ cm paksuiseksi levyksi. Levitä päälle täyte ja kääri tiukaksi rullaksi. Nipistä saumakohta umpeen. Nosta rulla yhteen pitkään tai kahteen lyhyempään leipävuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut kauniin vaaleanruskean sävyn.