Tämä kakku voisi yhtä hyvin mennä itsenäisyyspäivän kakusta, sillä väreiksi toivottiin sinivalkoista. Kuvassa sininen on vähän turhan karamellin värinen todellisuuteen verrattuna.

Pohja on kuuden munan tavallinen sokerikakkupohja.

Täytteena toisessa välissä on lakkoja ja kinuskia, sekä kermavaahtoa.

Toiseen väliin kokeilin ensimmäistä kertaa kaupan valmista valkosuklaa-nougatmoussea. Oli hyvää ja makeaa!

Koriste on kokonaisuudessaan valkosuklaata. Tein ensin leivinpaperilla suorakaiteen muotoisen levyn sulasta valkosuklaasta, johon marmoroin sitten siniseksi värjättyä valkosulkaan loppua.  Levyn jähmetin puolen litran limupullojen päällä jääkaapissa.