Olen jo pitkään haaveillut maistavani kampasimpukoita. Nyt vihdoin saimme aikaiseksi ostaa pienen paketin kampasimpukoita, joille teimme salaattipedin.

Salaatissa on rucolaa, tomaattia, paistettuja herkkusieniä. Lisukkeena mummon ohjeella tehtyä salaatinkastiketta. Kampasimpukat paistettiin pannulla.

 

Tässä vielä tämän erinomaisen salaatinkastikkeen ohje

1 keltuainen

0,6dl (puoli putkiloa) mietoa turun sinappia

0,6dl ketsuppia

0,6dl sokeria

1/4dl etikkaa

1/2tl suolaa

2 valkosipulin kynttä murskana

2,5dl öljyä

1/2dl ananasmehua

 

1. Sekoita kaikki aineet (paitsi öljy ja ananasmehu) keskenään.

2. Valuta öljy nauhana kastikkeen sekaan sähkövatkaimella sekoittaen.

3. Lisää mehu ja sekoita tasaiseksi.

4. Säilö kastike pulloon tai purkkiin, kastike säilyy ainakin 3 viikkoa oman kokemuksen mukaan.